Horoskooppimatkailua

Matkamessuviikonloppu. Oletko menossa?


Siinä missä yksi kiertää kaikki Euroopan taidemuseot ja kulttuuritapahtumat, toinen ravaa kisamatkoilla formulakaupungeissa. Mutta matkoissa voi olla myös astrologinen idea. Omia matkojani voisikin kutsua astrohistoriallisiksi, astroarkeologisiksi tai vaikkapa astrokulttuurisiksi. Esimerkiksi vuosina 2016-2018  olin töissä Dohassa, Qatarissa, mikä oli monella tavalla mahtavaa aikaa. Oleskelun kruunasi tietenkin se, että olin myös astrologian historiallisilla syntysijoilla; en ihan Mesopotamiassa ja Sumerissa, mutta riittävän lähellä!

Horoskooppimatkailua Euroopassa

Lähdetään seuraavaksi kierrokselle Eurooppaan, joka tarjoaa lukemattomasti mahdollisuuksia tutustua astrologian historiaan.

Moderni länsimainen astrologia lähti keskiajan jälkeen uuteen nousuun Marsilio Ficinon aloitteesta Firenzessä 1400-luvulla. Silloin italialainen renessanssinero käänsi kreikkalaisten tekstejä latinaksi ja levitti helleenistä kulttuuria Pohjois-Italiaan. Astrologian renessanssi alkoi. Yhä edelleen voit käydä tutustumassa Careggin huvilaan tai Cosimon palatsiin, ja nähdä sielusi silmillä oppineet keskustelemassa astrologiasta ja tieteestä koreilla käytävillä sekä hyvin hoidetuissa puutarhoissa. Mutta löytyy niitä paikkoja lähempääkin. Aloittakaamme naapurista, Ruotsista.

Tycho Brahe Hvenin saarella

Landskronan edustalta, Ruotsin lounaisrannikolta, pääset laivalla aiemmin Tanskalle kuuluneeseen saareen, Hveniin, joka tunnetaan Tycho Brahen kotisaarena. Tanskan kuningas Frederik II lahjoitti saaren Brahelle vuonna 1576 tähtitieteellisiä tutkimuksia varten. Brahe, joka toimi kuninkaan astrologisena neuvonantajana, rakennutti saaren keskiosaan, sen korkeimmalle kohdalle, oman observatorionsa ja Uranienborgin, renessanssityylisen linnan säntillisine puutarhoineen. Linna on jo tuhoutunut, mutta sen pohjapiirustukseen voit tutustua kävelemällä linnan muurin paikalle istutetun pensasaidan sisällä. Osa puutarhasta on restauroitu ja observatorio on säilytetty lähes ennallaan. Ajan patinan voit tuntea seetripuiden katveessa istuskellessasi, eikä itse Tycho Brahekaan ole kaukana; hän nimittäin tähyää tähtiä omalta paikaltaan. Patsas löytyy puutarhan vierestä. Saarella on myös tutustumisen arvoinen Tycho Brahe Museo, jossa järjestetään vaihtuvia näyttelyitä. 

Tycho Brahe Hvenillä

Uranienborg

Johannes Kepler: Itävalta ja Graz

Astronomian isänä tunnettu Johannes Kepler puolestaan laski astrologisia karttoja eteläitävaltalaisessa pikkukaupungissa, Grazissa, 1500-luvun lopussa. Hänet tunnetaan astrologiassa etenkin aspektien kehittäjänä. Astronomisesti häntä on kiittäminen siitä, että tunnemme planeettojen radat nykyisin ellipseinä emmekä ympyröinä; hän nimittäin kehitti laskutavan planeettojen ratojen määrittämiseksi. Keplerin silloinen kotikaupunki tarjoaa kuitenkin hämmästyttävän vähän tutustumiskohteita suurmiehestä kiinnostuneille. Mutta löytyy Grazista jotakin. Suurin astrologinen ilonaihe kaupungissa on Keplerin kotitalon sisäpihalle perustettu puoleensavetävä ja tutustumisen arvoinen pikku ravintola, Kepler Keller. Johannes Kepler asui grazilaisine vaimoineen tietämän mukaan tämän kolmikerroksisen rakennuksen yläkerrassa, josta on oiva näkymä taivaalle. Illan pimetessä voit melkein kuulla Keplerin askeleet kivirappusissa, samalla kun iloiset ja puheliaat ravintolanomistajat kantavat herkkuja pöytään.

Prahan astrologinen kello

     

Kepler siirtyi vuonna 1600 Grazista Tycho Brahen assistentiksi tiedollisesti vilkkaaseen Prahaan, jossa astrologia on kaikkialla ja siihen törmää kaupungissa helposti. Keskellä kuhisevaa raatihuoneen toria valtava astrologinen kello esittää näytelmänsä tasatunnein. Tätä performanssia turistit tulevat joukoittain seuraamaan. Samalla voi tarkistaa auringon ja kuun senhetkiset astrologiset asemat suuresta kellotaulusta. Samantyylisiä kelloja on ympäri Eurooppaa; tutustu niihin matkoillasi esimerkiksi Strasbourgin katedraalissa ja Lyypekin, Rostockin sekä Gdanskin Mariankirkoissa ja vaikkapa Venetsiassa Pyhän Markuksen torilla. Lähimmän astrologisen kellon löydät Ruotsista, Lundin tuomiokirkosta, mutta on Suomessakin sellainen! Tietysti meillä horoskooppipuisto Huvila Härässä, manuaalisena. Kiipeämme parin päivän välein siirtämässä ulkokehän kuuta oikeaan merkkiin ja kuukausittain myös aurinkoa. Kuvan kellotaulun asemat ovat elokuulta, jolloin aurinko oli Leijonassa ja kuu Härässä.  Tervetuloa tutustumaan kesällä 2020 niin kelloon kuin muihinkin astrologisiin elämyksiin.               

Huvila Härän astrologinen kello

Huvila Härän horoskooppipuisto aukeaa jälleen muutaman kuukauden kuluttua. Virallisesti avaamme vappuna 1.5.2020, mutta seuraa sivuja, ehkäpä otamme varaslähdön. Soft opening jo huhtikuussa? Tänä kesänä mm. vietämme lehtihoroskoopin 90-vuotisjuhlaa. Näkemisiin Huvila Härässä!

Horoskoopin juhlavuosi - eHoroskoopit Huvila Härästä

© Huvila Härkä 2020